Vihdoinkin sain Lennin blogin siihen kuntoon, että voin aloittaa kirjoittamisen. Muutoksia tulee tässä varmaan pikkuhiljaa varsinkin ulkoasuun, mutta kaikki aikanaan. Blogi käsittelee siis minun ja italianvinttikoira Lennin elämää. Aloitan kirjottamisen siitä mistä kaikki alkoi ja pyrin julkaisemaan kuvia ja tekstejä Lennistä aikajärjestyksessä, kunnes päästään tähän päivään. Tämä siksi, että myöhemmin on kivempi selata Lennin elämänvaiheita, kun ne ovat kronologisesti kirjattuna.
Ensimmäisen postauksen omistan ihanalle italianvinttikoiralle, Agdalle (Heesa Meesas Sweet Dark Agda), josta idea omaan vinttariin lähti. Hyvä ystäväni oli hetken aikaa au pairina Ruotsissa syksyllä 2011. Menin kyläilemään perheen luo viikoksi ja heillä oli silloin noin puolivuotias Agda. Koira oli ihana, energinen eikä yhtään niin koiramainen, kuin aiemmin tapaamani koirat. Se nukkui tyytyväisenä useiden peittojen alla, nyrpisteli ruoalle ja oli vilpittömän iloinen nähdessään ihmisiä. Se ei myöskään haissut pahalle, eikä siitä lähtenyt karvaa. Ja mikä parasta, minulle ei tullut allergiaa.
Nuorempana olin todella allerginen kaikille eläimille, ihan kuin äitinikin. Tästä syystä meillä oli aina vain matelijoita lemmikeinä. Olin kyllä innoissani aina kaikkien eläinten kimpussa, mutta nenä tukossa ja silmät vetistäen. Kävin usean vuoden hevostalleilla vain katsomassa ja rapsuttelemassa hevosia. Ystäväni aloittaessa ratsastuksen vuonna 2005 kinusin vanhemmilta päästä mukaan alkeisryhmään ja pitkän keskustelun jälkeen lupa heltisikin. Tallikäynnit yleistyivät vuosien mittaan, ja parhammillaan asuin monta viikkoa tallilla kavereiden kanssa ja hoidimme hevoset keskenämme. Hevosiin siedättyminen tapahtui kuin itsestään, ja jotenkin koira-allergiani vähentyi tänä aikana huomattavasti. Isosiskoni ottaessa ranskanbulldoggi Rytyn (Flying Pearls Bandit Bernardino) kesällä 2010 pystyin jo välillä nukkumaan koiran vieressä ja puuhailemaan sen kanssa kaikenlaista. Syksyllä 2011 tapasin ensimmäisen kerran Agdan, ja Suomeen päästyäni aloin seurailemaan Sic:n sivuilta tulevia italiaanopentueita, tutkimaan kasvattajia sekä suostuttelemaan äitiäni. Hänellä on siis todella paha koira-allergia, eikä kukaan halunnut ottaa riskiä että ottaisimme pennun, ja joutuisimme palauttamaan sen. Halusin kuitenkin varmistuksen siitä, tulisko äidilleni kyseisestä rodusta allergiaa. Ja niin ne asiat vain menevät, että jälleen kesällä 2012 olin Ruotsissa tuttavaperheen luona kaverini kanssa koira- ja hevosvahtina perheen lomailessa. Tällöin ihastelin edelleen ihanaa Agdaa, ja samaan aikaan jännitin ensimmäistä omaa pentua tulevaksi taloon.
