Ensimmäiset päivät kotona

Nyt tulee aika kuvapainotteinen postaus pentu-Lennistä. Kaikki kuvat ovat otettu ihan lähipäivinä Lennin saapumisen jälkeen, eli herra on kuvissa juuri luovutusikäinen. Ekat yöt vähän itkettiin, mutta sekin meni pian ohi. Sängyssä Lenni ei saanut, eikä saa vieläkään nukkua. Tästä keskusteltiin aika paljon varsinkin niihin aikoihin kun Lenni oppi hyppäämään itse sänkyyn. Se saattoi röyhkeästi hypätä useita kertoja peräkkäin, ja välillä ryömi yöllä salakavalasti jalkoihin nukkumaan. Nykyään se saa minulta välillä aamuisin luvan tulla peiton alle sänkyyn makoilemaan, eikä totisesti tarvitse kahta kertaa pyytää.

Maitohampaat olivat kovassa käytössä, ja huippukivaa oli Lennin mielestä paimentaa ihmisiä ja yrittää upottaa naskalit jonkun epäonnisen pohkeeseen. Kiellot kaikuivat kuuroille korville ja isompi suuttuminen sai pennussa aikaan vain kunnon kapinahengen. Muistan myös tilanteen, kun laitoin Lennille viikon kotona olon jälkeen ensimmäisen kerran hihnan ja pannan (siihen asti oltiin lenkkeilty ja tutkailtu lähimaastoja vapaana). Lenni tempoili hihnan päässä kuin pahakin villihevonen. Muutenkin se oli pentuna aika tomera eikä antanut periksi helpolla oikein minkään asian suhteen.

Tarpeensa Lenni alkoi heti ensimmäisistä päivistä lähtien tehdä reippaasti ulos, tietty tuon ikäisellä tulee silti vahinkoja sisällekkin. Reilu kuukauden kotiutumisen jälkeen oli poika jo kuitenkin sisäsiisti. Lenni myös oppi lähes heti pyytämään ulos tarvittaessa päästäkseen tarpeilleen. Ovela pentu käytti tätä hyväkseen, kuten kerran ollessaan poikaystäväni äidin hoidettavana. Lenni oli pyytänyt ulos ja kun ulos oltiin päästy, oli se heittäytynyt samantien nurmikolle päivää paistattelemaan. Tovin odottelun jälkeen se ei ollut edes yrittänyt tehdä muuta, joten he suuntasivat takaisin sisälle. Lähes heti Lenni pyysi kuitenkin takaisin ulos - ja taas sama homma, eikun aurinkoon makoilemaan! Tilanne toistui vielä muutaman kerran, kunnes päästiin taas takaisin sisälle. Heti sisälle päästyä Lenni kävi päästämässä matolle kunnon kakat. Vaikka sanotaankin, että koirat eivät osaa osoittaa mieltään, tuli tästä tilanteesta kyllä vähän sellainen olo.

Ruoka myös maistui pääsääntöisesti hyvin, vaikka mahan kanssa huonompiakin kausia oli ja lääkkeitä kului. Onneksi oireilut paljastuivat lopulta ilmeisesti kalalle yliherkistymiseksi (nykyään Lenni voi syödä kalaa), ja kova mahakipuilu loppui. Nykyään kelpaa oikeastaan mikä vain syötäväksi tarkoitettu, ja joskus vähän epämääräisemmätkin asiat.

 

Tähän viimeiseen kuvaan liittyy aika hauska sattuma. Serkkuni oli meillä kylässä, ja hän leikki vintiltä kaivettujen pehmolelujen kanssa. Pehmoleluja oli hirmuinen määrä ja vähän joka näköistä ja kokoista eläintä. Jossain vaiheessa huomasin, kun Lenni haki yhden koiralelun ja raahasi sen koriinsa. Hetken päästä se haki toisen, sitten kolmannen ja vielä neljännenkin. Muutama lelu oli aika iso, joten se sai tosissaan tehdä töitä saadakseen vedettyä ne koriin. Korissa se asetteli ja tökki koirat haluamilleen paikoille, ja lopuksi kaivautui näiden keskelle nukkumaan. Väkisinkin tuli mieleen, että Lenni oli nyt hakenut tuuraajia neljälle sisarukselleen, joiden välissä pystyi sitten turvallisesti nukkumaan. Hauskaa oli myös se, että kaikki sen valitsemat pehmolelut olivat koiria. Oli miten oli, Lenni sai ainakin hyvin nukuttua.